Tunnetaan myös nimillä vertikaalikankaat, kankaat, liinat, aerial silks/fabric/tissue.

Silkit – näyttävä ilma-akrobatian muoto, jossa taiteillaan pitkien, katosta kaksinkerroin kiinnitettyjen kankaiden varassa. Silkeille tyypillisimpiä liikkeitä ovat erilaiset kiipeilyt, solminnat ja pudotukset.

Ensimmäisiä kertoja silkkejä on käytetty sirkusesityksissä mahdollisesti jo 1900-luvun puolivälin tienoilla. Laajempaan tietoisuuteen väline nousi 1990-luvun puolivälissä Cirque du Soleilin kautta.

Silkit kehittävät kokonaisvaltaisesti koko kroppaa: Ilma-akrobatialle tyypillisesti suurin rasitus kohdistuu silti käsiin ja keskivartaloon. Silkit vaativat hieman muita välineitämme enemmän kärsivällisyyttä aluksi. Jo kankaalla kiipeäminen ja ylösalaisin kääntyminen vaativat paljon voimaa ja tekniikkaa, ja siksi niiden harjoitteluun käytetäänkin aluksi paljon aikaa. Monia solmimisia pystyy onneksi harjoittelemaan myös lattiatasosta ja hyvin matalalta. Kun invertointi ja kiipeäminen alkavat sujua, on silkeillä vain taivas rajana, ja uusia temppuja oppiikin sen jälkeen usein alkua nopeammin!

Silkkitunteja järjestämme usean vuoden kokemuksella: Silkit lisättiin lajivalikoimaamme vuonna 2015.

Tunneilla käytämme pääasiallisesti Duradero-merkkistä, nimenomaan ilma-akrobatiakäyttöön tarkoitettua kangasta. Duradero-kankaat ovat kestäviä, pehmeitä ja keskinkertaisen joustavia. Kankaan pinta on aavistuksen karhea, mikä takaa tavallista paremman pidon.

Tunneillamme kankaita käytetään sekä staattisina että pyörivinä. Kaikki tunnit sisältävät huolellisen alkulämmittelyn ja lyhyen palauttelun.


Mitä mukaan silkkitunneille?

-Pukeudu tunneille pitkiin housuihin ja kainalot peittävään paitaan.

-Juomapullo kannattaa ottaa myös mukaan.

-Ei koruja! Tarkistathan myös, ettei vaatteissasi ole teräviä osia, kuten vetoketjuja.

-Puhdistathan ennen tuntia jalkapohjasi huolellisesti, erityisesti kesäaikaan.


Miten pääsen mukaan?

-Silkkituntimme ovat keväästä 2020 alkaen kurssimuotoisia. Tarkista meneillään olevat kurssimme täältä.